Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
19.03.2011 - 10:47

Olen etsinyt täydellista macaron-ohjetta ja sen tuloksena kokeillut monia eri versioita. Leivontafoorumissa oli erittäin hyvät kuvalliset ohjeet, itse en vain tuolla ohjeella saanut onnistumaan, mutta uskon sen johtuneen liian tuoreesta mantelijauheesta (jauhoin mantelit itse). Sitten löysin tämän Tartelette-blogin Macaron tutorialin ja onnistuin ensi kokeilulla. Mustikkajauheella maustamalla sain macaroneihin väriä ja aavistuksen makua.

Käytin leivontaan Pirkan mantelijauhetta, jossa oli (harmi kyllä) osa mantelinkuoresta - se näkyy osittain macaronien kuoressa. Täytteeksi macaronit saivat valkosuklaaganachen, joka (kuten kuvasta näkyy) oli vielä liian lämmintä väliin laittaessa. Päässä muhii jo monen monta ideaa seuraavia macaroneja varten - tavoitteena kenties Top Chef:n Akselin kauniit macaronit Hymy

19.03.2011 - 10:30

Satuin katsomaan eräänä päivänä ohjelmaa Annan mehukas keittiö ja siinä valmistettiin ihanaa suklaapiirakkaa tuoreilla vadelmilla. Inspiroituneena googletin ohjetta, joka löytyikin ohjelman omilta sivuilta: täältä.

Tuoreista kotimaisista vadelmista on turha tähän aikaan vuodesta haaveilla, joten keitin pakastevadelmista pienen vesitilkan ja sokerin kanssa kastikkeen, jonka siivilöin ja jäähdytin ennen tarjoilua. Lisäksi laitoin vaahdotettua valkosuklaaganachea. Piirakka on parasta jäähdyttyään useamman tunnin jääkapissa ennen tarjoilua, mutta maukasta se oli vielä seuraavanakin päivänä Hymy

27.02.2011 - 12:19

Nämä leipomukset on jo tammikuulta Hymy. Ohjeiden aineista suurin osa on ilmoitettu grammoina, pahoittelen.

Mango-suklaa - muffinit

Ohje näihin muffineihin löytyi Kinuskikissan sivuilta. Korvasin vain ohjeen Daim-suklaan Maraboun Mango-suklaalla. Tein muffineille vispikermasta ja suklaalevitteestä (linkki aiempaan juttuun) samettisen pehmeät hunnut, nam!

Sitruuna-mazariinit (tai masariinit, rakkaalla leivonnaisella kun on monta nimeä Silmänisku)

Valmista murotaikina edellisenä päivänä.

Murotaikina (riittää ainakin 24 masariiniin)

200 g voita
100 g sokeria
1 kpl kananmuna
1 tl leivinjauhetta
4.5 dl Vehnäjauhoja

Sekoita kaikki aineet keskenään tasaiseksi massaksi. Anna vetäytyä jääkaapissa yön yli.

Masariini-massa (riittää 24 masariiniin)

250 g mantelimassaa
175 g voita
2-3 kpl (112 g) keltuaisia
2 kananmunaa
18 g perunajauhoa

Pehmennä ensin mantelimassa, sekoita se voin kanssa tasaiseksi. Lisää keltuaiset ja kananmunat vähitellen joukkoon. Sekoita viimeiseksi perunajauhot.

Lisäksi tarvitset: n. 1 dl sitruunatahnaa (lemon curd) ja sokerikuorrutetta (halutessasi voit värjätä kuorrutteen ja maustaa sitruuna-aromilla). Koristeluun voi käyttää eriväristä sokerikuorrutetta tai valkosuklaata.

Valmistus:

Asettele masariinivuoat vieri viereen puhtaalle pöydälle. Voitele vuoat vuokasprayllä (on tässä tosi kätevä, kun parilla suihkautuksella saa voideltua monta vuokaa). Kauli murotaikina n. 3mm paksuiseksi levyksi ja nosta taikina vuokien päälle. Painele taikinaa vuokien pohjalle ja kauli taikinaa siten, että vuoat leikkaantuvat irti. Nosta yli jäänyt taikina jääkaappiin. Painele sormin taikina tasaisesti vuokiin ja rei'itä pohjat haarukalla. Lusikoi pohjille vajaa teelusikallinen sitruunatahnaa (lemon curd) ja annostele vuokiin n. 1rkl masariinimassaa. Paista 180 -190 asteisessa uunissa n. 15-20 minuuttia tai kunnes pinta on kauniin ruskea. Kumoa paistuneet masariinit leivinpaperille puualustalle tai ritilälle, jotta pinnasta tulee tasainen. Jäähdytä, kuorruta ja koristele. Valmiit masariinit säilyvät kylmässä n. 5 päivää.

Aprikoosikahvikakku 

200g voita
238g sokeria
180g kanamunia
240g vehnäjauhoja
5g leivinjauhetta
130g aprikoosimarmeladia
1 sitruunan kuori raastettuna

Vaahdota huoneenlämpöiset voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi, lisää huoneenlämpöiset kanamunat yksitellen koko ajan sekoittaen. Yhdistä jauhot ja leivinjauhe. Lisää osa jauhoista, marmeladi ja kuoriraaste massaan. Sekoita loput jauhoista massan sekaan. Voitele ja korppujauhota vuoka. Annostele massa vuokaan. Paista 170 asteisen uunin alaosassa n. 50 minuuttia. Varmista kypsyys esim hammastikulla. Anna kakun jäähtyä vuoassa ennen kumoamista.

* Ohjetta on helppo muunnella vaihtamalla aprikoosin tilalle eri makuisia marmeladeja tai hilloja. Sitruunankuoriraasteen voi jättää halutessaan kokonaan pois, mutta minusta se tuo kakkuun mukavasti raikkautta.

07.01.2011 - 14:20

Sain kuvan otettua juuri hetkeä ennen kuin lapset kävivät talon "kimppuun".

Suuri osa talosta meni kuitenkin biojätteeseen, muutaman palasen mutusteltua lapsetkin menettivät kiinnostuksen. Talo kun oli melkoisen kookas Hymy.

Tammikuun ensimmäinen kakkukin on jo työn alla, mutta siitä sitten omana juttunaan Hymy.

20.12.2010 - 15:16

Innostuin tänä jouluna tekemään suklaasta monenlaisia pikku herkkuja ja valmiita joulunameja syntyi peräti 2 kiloa!

Löysin tällaisia ihania valmiita rasioita Tiimarista, jotka vuorasin silkkipaperilla ennen suklaiden laittoa.

Paketteihin sujahti monenlaisia makuja, yhteen rasiaan mahtui n. 300g.

Suklaafudgen ohje löytyi Kermaruusun sivuilta - täältä. Jätin ohjeesta vanilja-aromin pois ja sulatin fudgen joukkoon tummaa suklaata n. 100g ja sekoitin sen massaan tasaisesti.

Tryffeleiden pohjalla on seuraavanlainen ohje:

25 g suolatonta voita
0.5 dl kermaa
225 g suklaata

Kiehauta kerma ja voi kattilassa. Sekoita joukkoon pieneksi pilkottu suklaa ja sekoittele kunnes suklaa on sulanut. 

Alla olevat mausteet on siis aina yhteen tryffeliohjeen määrään, josta tulee n. 30-35 pientä suklaanamia.

Rommisuklaatryffeli (tumma suklaa) - 2 tippaa rommiaromia
TuttiFruttitryffeli (vaalea suklaa) - pinnalle ripotellaan TuttiFrutti crushia
Aprikoositryffeli (tumma suklaa) - 130 g pieneksi pilkottuja kuivattuja aprikooseja
Mustikkatryffeli (vaalea suklaa) - 2 tl mustikkajauhetta
Mustikkasilmätryffeli (tumma&vaalea) - tumma tryffeli, jossa ylemmästä suklaasta tehty "silmä"

Tässä vielä pakkausmerkintä Hymy

Tällaisia paketteja saavat tänä jouluna niin päiväkodin tädit kuin mummutkin Hymy

 

Nyt kun on enää pari päivää koulua ja 4 yötä enää jouluun, toivotan kaikille rauhaisaa joulunaikaa!

06.12.2010 - 16:59

Tällä kakulla juhlistimme Itsenäisyyspäivää. Ohje löytyi Kotivinkistä 23/2010. Muutin ohjetta hiukan omaan makuun sopivaksi ja muutokset näet suluissa.

ohja
200 g Digestive-keksejä (Lu Cafe Bastogne-keksejä)
100 g voita
0,5 tl kanelia (en laittanut ollenkaan, koska kekseissä on kaneli mukana)

Täyte
1 dl rusinoita
0,5 dl tummaa rommia, konjakkia tai omenamehua (käytin omenamehua)
3 prk (600g) Philadelphia tuorejuustoa
2,5 dl sokeria
3 munaa
1 rkl raastettua sitruunankuorta (laitoin 1,5 rkl)
2 tl vaniljasokeria
1 tl piparkakkumaustetta (ei ollut kaapissa, joten päädyin laittamaan 1ml neilikkaa, 1ml inkivääriä ja 3ml kanelia)
200 g ranskankermaa

Päälle
200 g ranskankermaa
2 rkl sokeria
2 tl sitruunanmehua

Anna rusinoiden maustua mehussa useampi tunti tai yön yli. Leikkaa irtoreunavuoan (n. 23cm halk.) pohjalle leivinpaperi.
Murskaa pohjaa varten keksit ja sekoita ne sulatetun voin kanssa. Painele keksimassa irtoreunavuoan pohjalle ja reunoille. Nosta vuoka jääkaappiin.

Notkista sähkövatkaimella tuorejuusto noin minuutin ajan. Sekoita joukkoon sokeri ja vatkaa vielä hetki. Lisää kananmunat yksitellen koko ajan vatkaten. Lisää sitruunankuori, vaniljasokeri, piparimauste ja ranskankerma, sekoita tasaiseksi. Kääntele lopuksi maustuneet ja valutetut rusinat.

Kaada massa keksipohjan päälle vuokaan ja paista uunin alatasolla 175 asteessa ensin 45 minuuttia. Tämän jälkeen sammuta uuni ja raota uuninluukkua ja annan kakun olla uunissa vielä noin tunnin. Tee päällys sekoittamalla kaikki aineet keskenään, levitä kakun pinnalle. Peitä kakku kevyesti kelmulla ja nosta jääkaappin maustumaan vähintään 4 tunniksi, mielellään yön yli.

Koristeeksi laitoin suklaarusinoita ja hyvää oli!

Hyvää Itsenäisyyspäivää!

10.11.2010 - 18:57

Jälleen koulussa opittu pääsi valloilleen kotonakin, nämä viinerit valmistuivat jo viime viikolla. Ohje on taas grammoina - pahoittelen. Tällä ohjeella tein makoisat viinerit ja kyllä itse-tehty on aina itse-tehty Hymy Viinerit paistoin SLY-paketissa saapuneissa pullavuoissa, jotka olivat ihan uusi tuttavuus.

Mustikkaviinerit

5dl vesi
12,5g suola
75g sokeri
50g hiiva
200g kananmuna
5g kardemumma
1100g vehnäjauho
75g margariini

Kaulintaan:
600g voi tai margariini

Täytteeksi:
Vaniljakreemiä
Mustikkamarmeladia (paistonkestävä)

Käytä viinereiden leivontaan mahdollisimman kylmiä raaka-aineita (jauhot pakkasesta ja kananmunat jääkaapista). Punnitse aineet ja sekoita taikinapadassa koukulla. Sekoita kunnes ainekset ovat tasaisesti sekaisin. Vältä sitkon muodostumista. Kaulintaan kätettävä rasva tulisi olla +15-18 °C, jotta se levittyy kaulittaessa tasaisesti taikinakerrosten väliin.

Muotoile kaulintamargariini tarvittaessa sopivan kokoiseksi ja riittävän ohueksi. Kauli taikinaa ja asettele kaulintarasva siten, että se peittää puolet taikinalevystä ja nosta toinen puolikas taikinamargariinin päälle. Kaulaa taikina 10mm vahvuiseksi, taittele taikina 3 kerrokseen ja nosta kylmään 10 minuutiksi. Kauli 10mm ja taittele taikina 3 kerrokseen ja nosta taas kylmään 10 minuutiksi. Toista vielä kolmannen kerran.

Kauli taikina n. 7mm vahvuiseksi levyksi ja leikkaa taikinapyörällä (pizzaleikkuri käy hyvin) 2 cm levyisiä suikaleita ja leikkaa suikaleet n. 30cm mittaisiksi. Kierrä suikaleet ja laita solmulle. Asettele solmut vuokiin ja anna kohota n. 30-40 min.

Lusikoi kohonneisiin viinereihin vaniljakreemiä ja paistonkestävää mustikkamarmeladia. Paista 220 asteisessa uunissa n. 12 minuuttia. Viimeistele jäähtyneet viinerit sokerikuorrutteella ja tomusokerilla.

30.10.2010 - 13:27

Kokeilin SLY:ltäni (Mrs Bucket) saatua muottia.

Konvehtit onnistuivat - kuva ei Hymy

Kuori tummaa suklaata, sisällä päärynäaromilla maustettu valkosuklaa ganache.

12.10.2010 - 18:57

Viime viikolla koulussa opettelimme pitkojen tekoa ja nyt täytyy hehkuttaa, kun opin letittämään neljällä ja viidellä säikeellä. JEE! Innostuin leipomaan pitkoja kotonakin (näin käy aina kun opin jotain uutta ja perhe kiittää Hymy)

Nämä pitkot on letitetty neljällä säikeellä ja ovat nyt virallisesti ensimmäiset, onnistuneesti, kotona leivotut pitkot Nauru. Koulun ohjeissa ainesten määrät on ilmoitettu grammoina, joten itse hankin OBH Nordican digitaalisen keittiö vaa'an, jolla ainesten punnitus käyttää kätevästi.

Juhlapitko (ohjeella tulee n. 9 pitkoa)

1 L vesi
400 g sokeri
20 g suola
400 g rasva
150 g hiiva
20 g kardemumma     
3 kpl kananmuna
2380 g vehnäjauho

Punnitse kaikki raaka-aineet. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja vaivaa 10 min. Anna levätä ja muotoile pitkoiksi (500 g /pitko). Leivo taikinapaloista säikeet ja letitä pitkot. Asettele pitkot pellille mahdollisimman suoraan, jotta ne paistuvat tasaisesti. Nostata pitkot. Viimeistele voitelemalla kananmuna+vesi-seoksella ja raesokerilla. Paista uunissa 180 asteessa n. 20–30 minuuttia.

12.09.2010 - 11:21

Tämä herkku syntyi puolivahingossa, kun mietin mihin käyttäisin tästä kakusta jäljelle jääneet suklaakermat. Tein siis tumman kääretorttupohjan, sivelin jäähtyneelle pohjalle vadelma&boysenmarja-hilloa ja suklaakermavaahdon. Käärin rullaksi ja nostin pakastimeen.

Nostin juhlia edeltävänä iltana kääretortun jääkaappiin ja juhlapäivänä kuorrutin sen Betty Crocker-suklaalevitteellä. Lopuksi vielä ripottelin tomusokeria.

26.08.2010 - 17:57

Päivitystahti on hiukan hidastunut, johtuen suurelta osin viime viikolla alkaneista opinnoista. Koulu käynnistyi samana päivänä kuin esikoiseni lähti ekaluokalle ja nuorimmainen meni ensi kertaa päiväkotiin. Melkoinen myllerrys on käynyt siis, kun perheemme arki on muotoutunut täysin uudenlaiseksi.

Kaikeksi onneksi luokalleni on valikoitunut koulun mukavimmat tyypit Hymy, esikoinen viihtyy koulussa kuin kotonaan eikä nuorimmaisen sopeutumisessa päiväkotiin ole ollut ongelmia. Jes!

Tässä kuitenkin miehen mummulan marjapensaiden satoa piirakan muodossa. Ohje löytyi Marttaliiton sivuilta ja se oli minulle ensi kertaa kokeilussa. Otan sen kyllä ehdottomasti reseptikansioon ja teen jatkossakin kaikki happamia marjoja sisältävät piirakat tällä pohjalla.

Marjapiirakka (pellillinen)

4 munaa
4 dl sokeria
2 dl juoksevaa margariinia
6 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 dl maitoa tai hedelmämehua

Pinnalle n. 8 dl marjoja tai omenapaloja

1. Sekoita haarukkavatkaimella munat ja sokeri.
2. Lisää juokseva margariini.
3. Lisää jauhot, joihin leivinjauhe ja vaniljasokeri on sekoitettu.
4. Lisää neste ja sekoita tasaiseksi.
5. Kaada taikina leivinpaperin päälle uunipannulle ja levitä tasaiseksi.
6. Ripottele marjat pinnalle.
7. Paista 200 asteessa 25–30 min.

05.07.2010 - 11:06

Sairastelut jatkuvat, mutta kuumeesta huolimatta innostuin leipomaan pitkästä aikaa porkkanaleivoksia. Kaupasta löytyy ihania tuoreita porkkanoita, joilla näistä saa meheviä ja kauniin värisiä. Meidän perheessä ei tykätä pähkinöistä eikä manteleistakaan, joten ne jätin leivoksia tehdessä pois. Muutkin muutokset näet suluissa.

Ohjeen olen ottanut muistaakseni Kodin kuvalehdestä vuosia sitten.

Porkkanaleivokset

Pohja
5 munaa
2 dl fariinisokeria
2 dl sokeria
200 g sulatettua voita
1 appelsiinikuori raastettuna (jätin pois)
5 dl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
2 tl kanelia
8 1/2 dl porkkanaraastetta
1 1/2 dl rouhittuja hasselpähkinöitä tai manteleita (jätin pois)

Kuorrutus
200 g maustamatonta tuorejuustoa
4 rkl tomusokeria (laitoin 5 rkl)
2 dl kuohukermaa (käytin 2 1/2 dl vispikermaa)
1-3 tl sitruunamehua (laitoin 4 tl)

Kuori ja raasta porkkanat. Pese appelsiini hyvin ja raasta kuori. Sulata voi. Sekoita kuivat aineet keskenään.

Vaahdota munat ja sokerit. Lisää joukkoon sulatettu voi ja kuoriraaste. Sekoita vaahtoon kuivat aineet, porkkanaraaste ja rouhitut pähkinät.

Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle, syvälle uunipellille (tein pohjan 30x35cm kokoisessa vuoassa ja siitä tuli todella paksu). Paista 200 asteisen uunin keskitasolla n. 30-40 minuuttia (minulla normaaliuunissa riitti tuo 30 min).

Anna leivospohjan jäähtyä, kumoa se pois uunipelliltä ja irrota leivinpaperi.

Valmista kuorrutus. Vaahdota kerma ja tomusokeri. Sekoita keskenään tuorejuusto ja sitruunamehu. Sekoita tuorejuusto kermavaahdon joukkoon. Levitä kuorrutus leivospohjalle ja ripottele päälle rouhittuja hasselpähkinöitä tai manteleita. Säilytä viileässä.

10.06.2010 - 10:30

Joskus on mukava kokeilla hetken mielijohteesta uusia ideoita ja vielä mukavempaa on huomata niiden toimivan. Näin kävi, kun mieleni teki jotain suklaista ja päätin kokeillä näitä aiemmin tekemiäni mansikka-marianneseeproja appelsiini-versiona. Kaiken kukkuraksi tein nämä ihan käsin vatkaten. Helppoa ja loppu tulos suussa sulava!

Brownie-pohjan ohjeen nappasin Sokeripilven sivuilta ja cheesecake-taikinan ohje omin muunnoksin.

Appelsiini-suklaa-brownies (ainekset riittävät 23cmx35cm kokoiseen vuokaan)

Brownie-pohja:
150g tummaa suklaata
250g voita
3½dl sokeria
3 kananmunaa
2½dl vehnäjauhoja

Cheesecake:
200 g appelsiinituorejuustoa
½-1 dl appelsiinimarmeladia
1 muna
4 tl vehnäjauhoja
½ tl vaniljasokeria

Aloita valmistamalla brownie-pohjan taikina. Sulata voi miedolla lämmöllä kattilassa. Lisää mukaan paloiteltu tumma suklaa ja anna sulaa sekoitellen. Lisää sokeri, sekoita tasaiseksi ja jäähdytä kädenlämpöiseksi. Lisää munat yksitellen kokoajan sekoittaen. Lisää lopuksi jauhot.

Valmista cheesecake-taikina sekoittamalla kaikki ainekset keskenään.

Vuoraa iso suorakaiteenmuotoinen vuoka leivinpaperilla. Kaada pohjalle 2/3 brownies-taikinaa, levitä cheesecake-taikina päälle ja kaada jäljellä oleva brownies-taikina päälimmäiseksi. Paista 175-180 asteisen uunin keskitasolla n. 30 minuuttia. Jäähdytä ja leikkaa paloiksi.

29.05.2010 - 20:30

Leivoin tänään pikaiseen kahvipöytään tarjolle kääretortun, joka sisälti flora vispiä, vaniljatuorejuustoa ja Tutti Frutti Crush:ia. Päälle sipaisin lemon curd:lla maustettua Betty Crocker Rich&Creamy Vanilla-levitettä (haaparannan löytö).

Päälle ripottelin Tutti Frutti Crushia ja aiemmin tekemäni kukkaset pääsivätkin kääretorttua koristamaan. Kukkasia tilannut ystäväni halusikin niiden tilalta nämä "kerrotut versiot"Hymy

16.05.2010 - 15:50

Eilen vietettiin vihdoin esikoisemme 7v synttäreitä ja tarjolle tein KatrinKakut-blogissa nähtyä Sitruunakakkua. Alla oleva ohje on muunnettu Katrin cuppi-mitoista ja alkuperäisen ohjeen löydät täältä.

Sitruunakakku (kuvassa alatasolla)

2 sitruunaa
4dl 1 rkl kakkujauhoja (Sunnuntai Anni Helena Kakkuvehnäjauho)
1/4 tl ruokasoodaa
150 g voita
4dl 1 rkl sokeria
3 munaa
150g ranskankermaa

Pese sitruunat hyvin ja raasta niiden kuori. Kuori sitruunat ja ota veitsellä hedelmien "liha" talteen seinämien välistä. Pilko veitsellä hedelmälihaviipaleet pienemmiksi. Sekoita sitruunan kuori sokeriin. Vaahdota voi ja lisää sitruunasokeri. Lisää munat yksitellen vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää massaan. Lisää ranskankerma ja lopuksi sitruunan hedelmälihat + mehu joka tulee sitruunoita leikatessa.

Voitele ja jauhota kuivakakkuvuoka. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa n. 40-45 min uunista riippuen.

***Tein ensimmäisellä kerralla tämän kakun yhdellä sitruunalla ja tietenkin kakku meni kaupaksi niin nopeaan, etten edes ehtinyt sitä täällä julkaistaNauru. Tällä kertaa tein ohjeen mukaan kahdella sitruunalla ja NAM! Kyllä kannatti, maku mehevöityi entisestään ja pakastamisen jälkeenkin koostumus on edelleen yhtä hyvä ja maku tallella. Meinasinkin laittaa kakun nimeksi "Maailman mehevin sitruunakakku Hymy.***

Suklaakeksit 

250 g voita
1.75 dl sokeria
1/2 tl vaniljasokeria
1 iso kanamuna
4.5 dl vehnäjauhoja

Täyte: mustikkamarmeladia

Koristelu: Tummaa suklaata n. 100g

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää kanamuna vatkaten. Sekoita jauhot ja vaniljasokeri keskenään ja lisää massaan. Pursota tähtityllalla sopivan mittaisia pötköjä leivinpaperille. Paista 200 asteessa uunin ylätasolla n. 8-10 minuuttia tai kunnes saavat hiukan väriä. Jäähdytä pikkuleivät ja sommittele sopivimmat ala- ja yläosat. Levitä puolikkaalle mustikkamarmeladia ja paina kansi kiinni. Jatka kunnes kaikki on täytetty. Sulata suklaa ja dippaa pikkuleipien päädyt suklaaseen. Säilytä valmiit pikkuleivät viileässä.

06.04.2010 - 12:30

Perinteitä kunnioittaen tein tänäkin pääsiäisenä sitruuna-piirakkaa Hymy


2 munan kakkupohja

Täyte
0.5 dl sitruunamehua
0.5 dl sokeria
1 prk sitruunatuorejuustoa
3 keltuaista

Valmista kakkupohja piirakkavuoassa. Valmista täyte kiehauttamalla ensin sitruunamehu. Lisää joukkoon sokeri, tuorejuusto ja keltuaiset.
Kuumenna miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen kunnes seos sakenee. Sekoita vielä seoksen jäähtyessä. Kaada jäähtynyt seos kakkupohjalle, jonka voit halutessasi kostuttaa. Maut ovat parhaimmillaan seuraavana päivänä.

Tänä vuonna piirakkaa koristamaan pääsivät "narsissit" ja pienet punaiset karkit Hymy

06.04.2010 - 11:25

Mietin pitkään, että millä nimellä tätä piirakkaa kutsuisi Hymy Täytteestä tuli ihanan pehmeä ja aavistuksen pashamainen, joka sopikin hyvin vuoden aikaan. Kuvan nappasin lennosta, kun vieraat jo odottivat pöytään pääsyä Nauru



Murotaikinapohja

Täyte
1 prk valkosuklaa-lime-rahkaa
1 prk vaniljatuorejuustoa
1 muna
2 rkl tomusokeria

Päällä
1 prk persikkalohkoja
1 prk mandariiniviipaleita
Hyytelösokerista tehty kiille (paketin ohjeen mukaan)

Painele valmis murotaikina piirakka vuokaan. Sekoita täytteen ainekset keskenään ja kaada vuokaan. Paista 200 asteessa n. 15 minuuttia. Valuta persikat ja mandariinit. Asettele viipaloidut persikat ja mandariinit jäähtyneen piirakan päälle. Valele silikonisudilla pinnalle hyytelösokerista tehty kiille. Tarjoile kylmänä.

23.03.2010 - 16:48

Tässä toinen versio aiemmin tekemistäni vaniljapullista ja maun perusteella pääsin jo lähemmäs oikeaa Dallas-pullaa Hymy Alla oleva täyte riittää 2.5 dl pullataikinaan eli pellilliseen. 

Puolikas pullataikina

Vaniljatäyte:

100 g voita
1 dl vaniljakreemijauhetta (Sallinen)
1 dl tomusokeria

Sekoita kylmä voi ja muut ainekset keskenään.

15.03.2010 - 13:35

Tein jo toissa viikolla mansikka-marianne-marenkeja pellillisen - niinhän siinä kuitenkin kävi, että illalla mutustelimme miehen kanssa kaikki marengit pois eikä mitään kuvattavaa jäänyt Nolostunut Eilen tein uuden satsin ja tällä kertaa kokeilin tuota turkinpippurirouhetta - Nam!

Ylempänä mariannet ja alempana turkinpippurit.

Marianne&turkinpippuri-marengit (yhteensä pellillinen)

3 valkuaista
5 dl tomusokeria
1 tl omenaviinietikkaa

0.5dl marianne-crushia
0.5dl turkinpippurirouhetta

Kaada valkuaiset ja 1.5 dl sokeria kulhoon ja vatkaa niitä muutama minuutti. Lisää loput sokerit ja omenaviinietikka ja vatkaa vielä noin 5 minuuttia. Jaa valkuaisvaahto kahteen yhtä suureen osaan kulhoihin. Sekoita toiseen marianne crushia ja toiseen turkinpippurirouhetta. Pursota tähtityllalla ruusukkeita leivinpaperin päälle pellille.  Paista 100 asteisessa uunissa 1,5 tuntia. Avaa uunin luukku, mutta jätä marengit vielä noin tunniksi uuniin. Itse hätäilin ja nostin liian aikaisin ne uunista - tuloksena halkeamat marengeissa Yllättynyt

Loppuun vielä pitää hehkuttaa näitä löytöjä. Paikkakuntamme Euromarket loppuu ja sieltä löysin alennetuin hinnoin JAM IT!-hilloja. Saa nähdä mihin näitä keksii käyttää Hymy

01.03.2010 - 09:08

Näiden alkujaan Bakerella:lta bongattujen sitruunapalojen ohjeen oli Tanja Ahonlaita-blogista ystävällisesti sekä suomentanut että kuvittanut. Kiitos Tanja! Tämännäkösiä minun sitruunapaloista tuli :o) Ohje löytyy tästä linkistä.

Päivien kirkastuessa ja kevään sarastaessa

piristin blogiakin uudella ilmeellä!

14.12.2009 - 15:03

Tämän maustekakun ohjeen olen saanut mummultani ja siihen liittyy paljon hyviä & makoisia muistoja ♥ Tätä kakkua meillä leivotaan joka joulu :o)


Puolukkainen Maustekakku

150g voita
3 munaa
2,5dl sokeria
1rkl kanelia
1tl inkivääriä
1tl neilikkaa
2dl kermaviiliä
1,5dl puolukkahilloa
1tl ruokasoodaa
4,5dl vehnäjauhoja

1. Munat ja sokeri vatkataan vaahdoksi.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää muna-sokeri-vaahtoon vuorotellen kermaviiliä ja jauhoseosta.
3. Lisää sulatettu voi ja lopuksi puolukkahillo.
4. Kaada taikina kuivakakku(rengas)-vuokaan ja paista 175 asteessa n. tunnin ajan.

14.12.2009 - 14:56

Meidän perheen piparit leivotaan tällä ohjeella, joka on alkujaan löytynyt Tärpätin Joulua-blogista.
Squires kitchenilta tilatulla suklaatransferilla ja valkosuklaalla tein pipareihin kuviot. Hiukan paksuksihan tuo valkosuklaa jäi, mutta seuraavalla kerralla olen viisaampi :o)


Valkosuklaa piparit

Piparkakkutaikina

500 Voita
4dl Sokeria
4 Kananmunaa

3dl Siirappia
8tl Kanelia
6tl Inkivääriä
4tl Neilikkaa

4tl Leivinjauhetta
18-20dl Vehnäjauhoja

Keitä siirappi ja mausteet, jäähdytä. Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää kananmunat vaahdotuksen aikana. Sekoita siirappi-mauste-seos massaan. Sekoita leivinjauhe ja jauhot keskenään, lisää massaan. Anna massan kovettua ja maustua kylmässä yli yön. Leivo seuraavana päivänä piparkakuiksi.

Kuviointiin käytin 1/3 suklaatransferista, n. 130g sulatettua (temperoitua) valkosuklaata ja ympyrän mallista muottia kuvioiden irrottamiseen.

14.12.2009 - 14:51

Näin nämä Mansikka-Marianneseeprat Kliivian keittiö-blogissa ja päätin heti, että näitä täytyy kokeilla. Mikäs sen kätevämpää kuin koemaistattaa synttärivierailla :o) Hyviä olivat - Nam!

Itseltäni ei löytynyt ohjeen mukaista vuokaa, joten tein 1.5 kertaisen annoksen ja paistoin sen leivinpaperilla vuoratussa Ikean lasivuoassa (n. 23x35cm). Alla siis ohje 1.5 kertaisena - alkuperäinen ohje täällä.
Marsipaanista tein jokaiseen palaseen vielä mansikat, jotka kiinnitin sulatetulla tummalla suklaalla.


Mansikka-Marianneseeprat

Brownie:
150 g tummaa suklaata
150 g voita
2,25 dl sokeria
1,5 tl vaniljasokeria
1,5 dl marianne-crushia
4,5 munaa
2,6 dl vehnäjauhoja
(1 tl leivinjauhetta)

Cheesecake:
375 g tuorejuustoa
1,5 dl mansikkatomusokeria
1,5 muna
6 tl vehnäjauhoja
1,5 tl vaniljasokeria

Koristelu:
Sulatettu tumma suklaa
Marsipaani mansikat

Sulata voi miedolla lämmöllä kattilassa. Lisää mukaan paloiteltu tumma suklaa ja anna sulaa sekoitellen. Siirrä pois levyltä. Vuoraa vuoka leivinpareilla. Vatkaa suklaaseokseen sokeri ja vaniljasokeri ja anna jäähtyä 15 minuuttia. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Sekoita jauhoihin leivinjauhe ja marianne-crush. Sekoita taikinaan munat ja vehnäjauhot. Sekoita cheesecaken ainekset. Levitä 2/3 suklaataikinasta vuokaan ja lisää päälle cheesecake-taikina. Lisää päälle loppu suklaataikina ja paista 30 minuuttia. Anna jäähtyä vuoassa ja leikkaa sopiviksi paloiksi. Koristele.

17.07.2009 - 09:08

Katselin viime viikolla Gordon Ramsayn F Word:ia ja siinä Gordon valmisti tuulihatuiksi (eng. profiteroles) suomennettuja palloja suklaakastikkeella. En ole aiemmin leiponut tuulihattuja, ainoastaan tuulihatturullia. Tuon aiemman kakun ollessa suklaa voittoinen jätin suosiolla tuon suklaakastikkeen kokeilematta ja päätin tehdä näistä täytettyjä. Alkuperäisen Gordonin ohjeen löydät täältä. Alla oleva ohje on siis oma suomennokseni alkuperäisestä ohjeesta.

Tuulihatut vaniljatäytteellä (n. 30kpl)

Taikina:
125ml maitoa
200ml kylmää vettä
150g v.jauhoja
1 tl sokeria
½ tl suolaa
100g voita
4 munaa

Lämmitä uuni 200 asteiseksi. Mittaa ainekset valmiiksi. Kaada maito, kylmä vesi, suola ja sokeri kattilaan. Lämmitä kattilaa miedolla lämmöllä liedellä, kunnes suola ja sokeri ovat sulaneet. Lisää voi ja kuumenna kunnes kiehahtaa. Sammuta levy. Kaada seokseen jauhot ja vatkaa voimakkaasti puukauhalla (tai muovikauhalla, kun puista ei ollut). Heti kun seos alkaa irrota kattilan reunoista lopeta vatkaaminen ja kaada seos lautaselle jäähtymään (n. 10 min).

Seoksen jäähdyttyä, siirrä se kulhoon ja lisää munat yksitellen koko ajan voimakkaasti vatkaten, kunnes taikina on tasaista. Itse käytin tähän yleiskonetta.

Pursota taikinasta pieniä (omani olivat halk. n.5cm) palloja leivinpaperille. Tasoita pallojen huiput veteen kostutetulla sormella, jotteivät ne palaisi ollessaan uunissa. Paista uunissa 18-20 minuuttia kunnes ovat kohonneet ja saaneet kullan ruskean värin. Jäähdytä tuulihatut esim. keittiön tasolle nostetulla uunin ritilällä.

Täyte:
1dl flora vispiä
2-3 rkl tomusokeria
½ prk vanilja tuorejuustoa
1-1½ rkl sitruunamehua

Vaahdota vispikerma tomusokerin kanssa. Notkista tuorejuusto sitruunamehulla ja sekoita kermavaahtoon. Odota kunnes tuulihatut ovat täysin jäähtyneet ja pursota täyte niihin.

17.07.2009 - 08:51

Onnistuin saamaan viime viikolla lisää kirsikoita ja yllätys, yllätys - suklainen leivonnainenhan niistä syntyi.

Löysin Brita-kakkuun ohjeen Mansikkamäen Ebeltä ja sovelsin sitten loput itse. Alkuperäinen ohje löytyy täältä. Jätin ohjeessa olleet mantelilastut kokonaan pois. Täytteeseen vaahdotin 3 dl flora vanillaa, johon sekoitin n. 100g Brunbergin tummaa suklaata. Pursotin suklaavaahdon molemmille pohjille, väliin puolitetut (ja kivettömät) kirsikat ja kakun päälle sulaa suklaata ja kokonaisia kirsikoita. Nam!

30.06.2009 - 18:30

Sain äidiltä tuliaisena ihanan makeita ja kypsiä kirsikoita. Ebellä näin tämän ja siitähän se ajatus sitten lähti :o) Inspiraatiota toteutukseen hain myös näistä Tikkunekun ja Marien-blogeissa näkemistäni kakuista. Lopputulos on siis jotain näiden kaikkien kolmen kakun väliltä ;o) Kakkua maistettiin heti samana päivänä, mutta se maistui vielä paremmalle seuraavana päivänä. En käyttänyt täytteeseen lainkaan liivatetta, joten se hieman pullistui pohjien välistä :o)



Kirsikka-suklaa-kakku


Pohja: 4 munan tummakakkupohja
Kostutus: sokeroitua kirsikoiden lientä appelsiinimehulla jatkettuna
Täyte: 1 prk flora vanillaa vaahdotettuna, 1 prk notkistettua vanilja-tuorejuustoa, 200g sulatettua fazerin tummaa suklaata ja tuoreita kirsikoita (ja niitä oli reilusti!)
Päällä: vanilla vaahtoa ja tummalla suklaalla koristeltuja kirsikoita.

24.06.2009 - 09:04

Taikina vanha tuttu, jonka löydät täältä. Hakusessa oli yhtä mehevä kanelitäyte kuin kaupan pullissa ja aika lähelle sitä jo pääsinkin.

Boston-pulla (24cm irtoreunavuokaan)

2,5dl pullataikina

Täyte:

75g pehmeää voita
3/4 dl fariinisokeria
1-1.5 rkl kanelia

Sekoita kaikki ainekset keskenään.

Taikina kaulitaan suorakaiteen muotoon, täyte levitetään tasaisesti ja taikina rullalle. Rullasta leikataan n. 4 cm levyisiä paloja, jotka asetellaan voideltuun vuokaan. Pulla keskitasolle uuniin 200 asteeseen ja annetaan paistua n. 20-25 minuuttia. Bostonin voi viimeistellä sokerikuorrutuksella.

23.06.2009 - 18:30

Kyseessä jälleen yksi meidän perheen perinne leivonnaisista. Tätä syödään joka kesä vähintään kerran - useimmiten aika monta kertaa ;o) Laiskuuttani käytin tähän kakkuun kaappiin unohtuneen kaupan piirakkapohjan. Kostutuksen tein sokeroidulla sitruuna-vedellä, pohjalle levitin vadelma-hilloa, päälle pilkotut tuoreet mansikat (jotka olivat ruotsalaisia) ja päälle vaahdotettu flora vanilla.

Yksinkertainen ja nopea kesäherkku!

11.06.2009 - 10:00

Saanen esitellä - elämäni ensimmäinen itse tehty raparperipiirakka. Raparperit ovat paikallisesta marketista "pomittuja" ja piirakan täytteen kehittelin siinä tehdessä ;o)


Raparperipiirakka

Murotaikinapohja (30x50 kokoiseen pelti)

200 g voita
1 dl sokeria
2 munaa
4-5 dl venhäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa kanamunat joukkoon. Sekoita keskenään sekoitetut kuivat aineet joukkoon. Kauli taikina leivinpaperille ja nosta pellille. (Huom! Puolittamalla ainekset saat piirakkavuoan kokoisen taikinan)

Täyte (30x50 kokoiseen pelti)

250g raparperia (halutessasi enemmänkin)
tilkka vettä
sokeria

1 prk vaniljarahkaa
1 kermaviili
1/2 prk vaniljatuorejuustoa
2 kanamunaa
1dl sokeria

Leikkaa raparperin varsista kuivat päät pois ja kuutio varret. Laita kulhon pohjalle vettä, raparperit ja ripottele sokeria päälle. Käytä mikrossa täydellä teholla n. 2-3 minuuttia tai kunnes kuutiot hiukan pehmenevät.

Sekoita täytteen ainekset keskenään. (Huom! Puolittamalla ainekset saat piirakkavuoan kokoisen täytteen) Ripottele kuutiot taikinapohjalle ja kaada täyte tasaisesti raparperien päälle. Paista uunissa keskitasolla 200 asteessa n. 20 minuuttia tai kunnes reunat saavat kauniin ruskean sävyn.

01.06.2009 - 19:29

Ystäväni toi minulle haaparannalta lisää kondensoitua maitoa. Sitten näin Katin blogissa aivan ihanan Mansiffeen. No sitten meille piti olla tulossa vieraita, mutta kuinkas kävikään. Vieraat peruivat tulonsa ja tämä kakku syötiin melkein (anoppi maistoi palasen) kokonaisuudessaan oman perheen kesken.




Ohje täällä.

Banaanin tilalla käytin pakastemansikoita n. 300g. Ja ainakin minun mielestä tämä mansikka-versio oli parempi. Tietenkin tuoreet mansikat olisivat tehneet kakusta ihan täydellisen. Pakastemansikat kun olivat seuraavana päivänä vähän vettyneet ja se hiukan latisti ulkonäköä. Kaikki kuitenkin tuli syötyä :o)

22.05.2009 - 10:00

Ihailin (niin kuin moni muukin) Ullan (Elämä makeaksi) tekemää Banoffee-piirakkaa ja harmittelin, kun tuo ainesosiin kuuluva kondensoitu maito ei kuulu paikallisten markettien tms. valikoimiin. 

Ja sitten ihan sattumalta vierailin Haaparannan Ica Stromarknadissa ja siellähän sitä oli leivontaosastolla :o) Ostin 2 purkkia ja keittelinkin ne sitten samantien molemmat. Ohjetta hiukan muuttelin, mutta alkuperäinen ohje löytyy täältä.

Banoffee

24 kpl Domino-keksejä (13 banaanin makuista ja loput vaniljaa)
n. 75 g voita

397g (1 tölkki) kondensoitua maitoa
3 banaania
2 rkl sitruunamehua
1 prk (2,5dl) flora vanillaa
kaakaojauhetta

1.Laita isoon kattilaan vettä kiehumaan ja madalla lämpöä siten, että vesi juuri ja juuri kiehuu. Laita avaamaton maito tölkki veteen ja varmista, että se jää kokonaan veden alle. Keittele tölkkiä 3 tuntia. Älä jätä kattilaa yksin pitkäksi aikaa kiehumaan, vaan tarkkaile veden pintaa silloin tällöin ja lisää vettä tarvittaessa. Tämä siksi, että vältetään tölkin "räjähtäminen". Vedenkeitin on tässä oiva apu.

2.Kaada vesi kattilasta pois ja nosta patalappuja apuna käyttäen tölkki pois. Anna hetken aikaa jäähtyä ennen avaamista. Maidosta syntyi käyttövalmis toffee (todella hyvää sellaisenaan).

3.Murskaa keksit (voi olla helpompaa tehdä ilman täytteitä) ja sekoita siihen sulatettu voi. Vuoraa irtoreunavuoka leivinpaperilla (itse laitoin leivinpaperia vuoan pohjalle) ja painele keksimuru lusikkaa apuna käyttäen pohjalle ja hiukan laidoille. Nosta jääkaappiin.

4.Levitä toffee keksipohjalle ja nosta takaisin jääkaappiin. Viipaloi baanaanit ja pyörittele tilkassa sitruunamehua (estää tummumisen). Nosta banaaniviipaleet toffeen päälle ja kakku takaisin kylmään.

5.Vaahdota flora vanilla ja levitä banaanien päälle. Viimeistele kakku vielä muutamalla banaanin viipaleella (joille sama sitruuna-käsittely) ja kaakaojauheella. Nam!

19.05.2009 - 15:23

Mansikkamäen Ebeltä sain innostuksen kokeilla näitä. Alkuperäinen ohje Bakerellan sivuilta. Tein kahta makua - vaniljaa ja mansikkaa. Tarkoitus oli tehdä 3 erilaista makua, mutta niinhän siinä kävi, että miehen kanssa mussuteltiin paketista se banaanin makuinen pötkö ihan tuosta vaan :o)



Vanilja-Domino-pallot (n. 30-40 kpl riippuen pallojen koosta)

13 vanilja dominoa
n. 3 ruokalusikallista vaniljatuorejuustoa

Kuorrutukseen n. 4 riviä Pandan valkosuklaata

Mansikka-Domino-pallot (n. 30-40 kpl riippuen pallojen koosta)

13 mansikka dominoa
n. 3 ruokalusikallista vaniljatuorejuustoa

Kuorrutukseen n. 4 riviä Pandan tummaasuklaata

Erottele kekseistä täyte ja murskaa keksit. Lisää keksimuruihin täytteet ja vaniljatuorejuusto. Sekoita tasaiseksi massaksi. Nosta jääkaappiin n. 15 minuutiksi. Jaa massa ensin puoleksi ja jatka puolittamista kunnes saat n. 30-40 palaa. Määrä riippuu siitä minkä kokoisia palloja halutaan. Pyörittele palat (mieluiten kertakäyttöhanskat kädessä) palloiksi ja asettele tarjottimelle tms. alustalle. Nosta pallot jääkaappiin ja anna jäähtyä 1-2 tuntia.

Valmistele kuorrutus sulattamalla suklaa vesihauteessa (tai varovasti mikrossa). Pallojen kuorrutukseen käytin Eben ohjeita.

Tein pallot paria päivää ennen juhlia ja säilytin ilmatiiviissä rasiassa jääkaapissa. Hyvältä maistuivat vielä pari päivää juhlien jälkeenkin ;o)

15.04.2009 - 19:43

Rahkapullaa on tehnyt mieli siitä saakka kun näin sekä Hannan että Kirsin keittiöissä ihania lemon curd-versioita. Viimeisen sysäyksen antoi Herkkukirppu, joka oli tehnyt suuren suuria rahkapullia. Tein rahkatäytteen Herkkukirpun ohjetta mukaillen (alkuperäinen ohje täällä) ja laitoin pohjalle itsetehtyä lemon curdia.



Rahkapullat (n. 24 kpl)

5dl pullataikina (ohje täällä)

1 kanamuna pullien voiteluun

Rahkatäyte:

250g maitorahkaa
3/4 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 kananmuna

Sekoita kaikki täytteen ainekset keskenään.

Jaa taikina 24 osaan ja pyörittele niistä palloja. Nosta pellille kohoamaan n. puoleksi tunniksi. Paina kohonneisiin pulliin jauhotetun juomalasin pohjalla syvennykset. Voitele pullat kanamunalla. Lusikoi lemon curdia syvennyksiin (n. 1tl/pulla) ja lisää rahkatäyte päälle. Paista 200 asteessa uunin keskiosassa n. 12-15 minuuttia.

14.04.2009 - 16:22

Ja sitten meidän perheen pääsiäisperinne - sitruuna-piirakka. Perinteitä noudattaen meidän piirakkaan ei tule marenkia vaan pääsiäisrakeita :o)

Sitruuna-piirakka

2 munan kakkupohja ja päälle n. 3dl itse tehtyä lemon curdia (ohje täällä). Parhaimmillaan piirakka on oltuaan yön jääkaapissa (koristellaan vähän ennen tarjoilua).

03.04.2009 - 12:43

Dallaspulla kuuluu suosikkeihini, mutta en ole vielä onnistunut tekemään "täydellistä" korviketta kaupan versioille. Nämä pullat saivat ainakin meidän perheessä kehuja - ei kovin puolueettomia kriitikkoja ;o). Laitan ohjeen tänne, jotta joku ystävällinen selaaja kertoisi minulle, miten tuota voisi vielä parantaa.

Tällä (Sunnuntai vehnäjauho-pussin) ohjeella olen jo vuosia saanut pullataikinan onnistumaan. Jätän vain taikinasta siihen alkujaan kuuluneen kanamunan pois.



Vaniljapullat (n. 20-24 kpl)

Pullataikina:
5 dl maitoa
2 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
1 tl suolaa
2 ps kuivahiivaa
n. 13 dl vehnäjauhoja
150g pehmää voita

Täyte:
25g voita
5 rkl tomusokeria
1 prk Vaniljatuorejuustoa
0,5 dl Vaniljakreemijauhetta
1 muna

Sekoita lämpimään (+42 astetta) maitoon sokeri, kardemumma ja suola. Lisää osa jauhoista, joihin kuivahiiva on sekoitettu. Lisää loput jauhot ja pehmennyt voi. Alusta taikina tasaiseksi ja kimmoisaksi. Anna kohota kaksinkertaiseksi (n. 30-40 minuuttia)

Valmista täyte vaahdottamalla voi ja puolet tomusokerista. Vatkaa joukkoon tuorejuusto, muna, vaniljakreemijauhe ja loput tomusokerista. Nosta täyte jääkaappiin tekeytymään.
 
Kaada taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa ilmakuplat pois. Jaa taikina kahteen osaan.

Kauli taikinapala suorakaiteenmuotoiseksi levyksi (30 x 60 cm). Levitä taikinalevylle puolet täytteestä. Kääri levy pitkältä sivulta alkaen tiukaksi rullaksi. Nipistä saumakohta hyvin kiinni ja jätä sauma pöytää vasten.

Leikkaa rullasta terävällä veitsellä n. 2cm levyisiä paloja. Nosta palat pellille leivinpaperin päälle. Leivo toinen taikinan puolikas samalla tavalla. Anna pullien kohota noin 30 minuuttia. Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Paista uunin keskitasolla 10-15 minuuttia.

03.04.2009 - 11:37

Sitruunatahnan innostamana keksin kokeilla myös appelsiinitahnan tekoa. Tein kaksi annosta (yht. 6 dl), joista toisen vein lahjaksi hyvälle ystävälleni.



Orange Curd - Appelsiinitahna (n. 3dl)

3 isoa appelsiinia
1 rkl sitruunan mehua
2,5 dl sokeria
115g voita
2 kanamunaa

1. Pese ja kuivaa appelsiinit. Raasta appelsiineista kuoret. Purista n. 5 rkl mehua appelsiineista keskikokoiseen lämmönkestävään kulhoon. Lisää joukkoon sitruunan mehu, kuoriraaste, sokeri ja voi.

2. Nosta kulho vesihauteen päälle ja kuumenna kunnes voi on sulanut ja sokeri liuennut. Riko kanamunien rakenne ja sekoita ne appelsiini-seokseen. Kuumenna edelleen vesihauteen päällä koko ajan sekoittaen kunnes seos sakenee tarpeeksi peittääkseen lusikan takaosan.

3. Kaada steriloituihin purkkeihin, sulje hyvin ja anna jäähtyä. Tämän jälkeen avaamattomana appelsiinitahna säilyy jääkaapissa jopa 4 viikkoa – avattu 2 viikkoa.

17.03.2009 - 11:15

Rakkaalla lapsella on monta nimeä ;o) Tätä sitruunatahnaa olen nähnyt monissa blogeissa käytettävän niin bebe-leivoksissa, kuin keksien täytteenä. Tein tätä nyt pienen testiannoksen.


Lemon curd - sitruunatahna - sitruunavoi (n. 3dl)

2 sitruunaa
2 dl sokeria
2 kanamunaa
50g voita

Pese huolellisesti sitruunat, raasta kuori ja purista sitruunoista mehu. Vaahdota vatkaimella kulhossa munat ja sokeri vaaleaksi ja ilmavaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon sitruunan mehu ja kuoriraaste. Siirrä kulho vesihauteen päälle (kattila, jossa vesi kiehuu hiljakseen) ja sekoita n. 15 minuuttia, kunnes seos paksuuntuu. Nosta kulho hauteesta pois ja sekoita siihen kuutoitu voi. Tahna on valmis ja se säilyy tiiviissä rasiassa jääkaapissa n. 2 viikkoa.

Steriloin kiehuvassa vedessä tyhjän hillopurkin kansineen. Kuivasin sen hyvin ja kaadoin tahnan sinne. Päälle lisäsin vielä lapun, jossa luki "parasta ennen- päiväys".

Tahnasta meni samantien "muutama" lusikallinen kokin omaan suuhun - koostumus paksu, maku käsittämättömän täyteläinen ja sitruunainen. Hyvää sekä lämpimänä että kylmänä ;o) Suosittelen!

11.03.2009 - 17:06

Meidän(kin) perheessä podettiin flunssaa yksi toisensa perään ja ajattelin piristää pieniä potilaita leipomalla (jälleen) kääretorttua. Tämä torttu maustui yön yli jääkaapissa, enkä käyttänyt sitä pakastimessa ennen leikkaamista. Eron huomaa leikkauspinnassa.



Kääretorttupohja (ohje Ulla Svenskin Unelmakakut-kirjasta)

4 kanamunaa
1 ½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut jauhot ja leivinjauhe siivilän läpi varovasti sekoittaen vaahtoon. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista 225 asteessa n. 8-10 minuuttia. Kumoa valmis pohja sokeroidulle leivinpaperille.

Vaniljatäyte

½ prk (1,25dl) Flora Vanillaa
1 prk Sunnuntai Vanilja-tuorejuustoa
1 tl sitruunamehua

Boysenmarja-hilloa

Vatkaa Flora vanilla kovaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon sitruunan mehulla notkistettu tuorejuusto.

Levitä jäähtyneelle kääretorttupohjalle ohut kerros hilloa. Lisää sitten tuorejuusto-seos tasaiseksi kerrokseksi hillon päälle. Kääri tiukaksi rullaksi leivinpaperia apuna käyttäen ja nosta jääkaappiin maustumaan.

04.03.2009 - 16:54

Meille oli tulossa vieraita ja piti kehitellä nopeasti jotain hyvää kahvin seuraksi. Laitoin tortun vielä n. tunniksi pakastimeen ennen tarjoilua, jotta sitä olisi helpompi leikata.



Kääretorttupohja (ohje Ulla Svenskin Unelmakakut-kirjasta)

4 kanamunaa
1 ½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut jauhot ja leivinjauhe siivilän läpi varovasti sekoittaen vaahtoon. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista 225 asteessa n. 8-10 minuuttia. Kumoa valmis pohja sokeroidulle leivinpaperille.

Kuningatar-täyte

½ prk (1,25dl) Flora Vanillaa
1 prk Sunnuntai Kuningatar-tuorejuustoa

esim. vadelmahilloa

Vatkaa Flora vanilla kovaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon notkistettu tuorejuusto.

Levitä jäähtyneelle kääretorttupohjalle ohut kerros hilloa (hillot oli päässy loppumaan, joten käytin vadelmakiisseliä). Lisää sitten tuorejuusto-seos tasaiseksi kerrokseksi hillon päälle. Kääri tiukaksi rullaksi leivinpaperia apuna käyttäen ja nosta jääkaappiin maustumaan.